tiistai 23. lokakuuta 2012

Tervan soutua



Talo takapihan alaosasta kuvattuna.

Olihan se arvattavissa, että tämäkin vaihe tulee vielä vastaan. Mutta se, että se iski näin kovaa, oli kaikesta huolimatta yllätys. Ei suuri yllätys, mutta aito sellainen. Taloon tuli nimittäin kylään kaveri nimeltä epätoivo! Kun jokin aika sitten iloitsin siitä, miten hienolta tapetti- ja maalipinnoilla olevat, listoja vaille valmiit seinät näyttävät, pääsee tällä hetkellä työmaalla käydessä melkein joka kerta itku, kun katselee lista- ja väliovipinoja, kaoottisessa järjestyksessä olevia kiintokaappipaketteja, niistä tulleita pahviroskakasoja tai toissa viikolla kirjaimellisesti paikalle tupsahtanutta porraskuormaa! 

Valmis takka löytyi olohuoneesta helposti vielä jokin aika sitten...

Mutta juuri nyt sitä joutuu muun tavaran seasta vähän etsimään...
Kannustaloa ei voi syyttää aikataulusta jätättämisestä. Päinvastoin, koska esimerkiksi nämä kyseiset sisäportaat tuotiin raksallemme noin viikko etuajassa! Sinällään hieno juttu, mutta työ vaan ei todellakaan ole vielä niiden asennusvaiheessa. Sehän tarkoittaa sitten sitä, että tulevaa olohuonettamme täyttää aiempien vuorien lisäksi nyt muutama muukin isompi ja pienempi paketti. Kaikki tuntuu omasta näkökulmastani mahdottomalta tehtävältä, jolle ei näy loppua. Eikä väsymyskään ainakaan ole vähentynyt. Että hohhoijaa. Onneksi mies jaksaa olla sitkeä sissi ja tsempata minuakin.



Telineiden kohdalle nousee portaat ja tikkaiden kohdalle kaide.
Tuleva eteisaula on tuolla pesutornin takana - jossain.

 
Apujoukot katselemassa työn jälkeä.
Kullanarvoinen apu eli appivanhemmat jättivät työmaamme taakseen ja palasivat kotiseudulle – aloittamaan omaa ja jo järjestyksessään kolmatta talonrakennusurakkaansa! Hatunnosto heille sekä avusta että uudesta projektista. Meidän tai lähinnä mieheni kannalta se tarkoittaa sitä, että taloa rakennetaan töiden ohella, ennen tai jälkeen työpäivän sekä tietenkin kaikki viikonloput. Työteho on kuitenkin karkeasti arvioituna ja ehkä hieman kärjistäen laskenut noin 300 %, kun rakentamiseen käytettävä aika on pakon vuoksi vähentynyt ja aktiivisia vasarakäsiä on neljän sijaan enää kaksi. Siksi juuri nyt vähän jännittää, pääsemmekö oikeasti jouluksi kotiin. Uhosin jo, että joulua ei vuokrakämpässä vietetä, vaan sitten paetaan vaikka kylpylälomalle pyhiksi, jos ei muuta keksitä. Mieheni mielestä joulunviettopaikka on joka tapauksessa selvä: joko uudessa kodissa tai nykyisellä raksalla eli osoite on anyway sama. Jotta morjens.
Raksaportaiden kynnykseenkin panostettiin...


Yläkerrassa on niin lastenhuone...

kuin "inspiraatioseinällä" varustettu työhuone...

sekä lastenhuonetta vastapäätä sijaitseva vanhempien makkari.

Kuitenkin samaan aikaan pitäisi jo ruveta kilpailuttamaan rakennussiivousurakoitsijoita ja järjestelemään nykyisen kodin tavaroita muuttokuntoon. Varasin paikalliselta kirpputoriltakin myyntipöydän marraskuun yhdeksi viikoksi ja aion myydä niin paljon vaatetta sekä tavaraa kuin mahdollista. Koska JOS muutto on realistinen joulun aikaan, tulee meille joka tapauksessa kiire. Siitäkin huolimatta, että juuri tällä hetkellä elämä kulkee kuin hidastetussa filmissä. Jalat tervassa ja silmät puolitangossa, ihan töttöröö.

Nyt myös jopa reilu vuosi sitten tehdyt ja monta kuukautta haudutetut suunnitelmat esimerkiksi keittiön tilankäyttöratkaisuista ovat heräämässä eloon. Tehdyt valinnat vaikuttavat suurimmaksi osaksi hyviltä, mutta muutama ”voi ei” on päässyt suustani niitä katsellessani. Onneksi ne ovat koskeneet loppujen lopuksi pieniä yksityiskohtia esim. keittiön ylimmän kaappirivin korkeudesta, jotka eivät pilaa kokonaisuuden ihanuutta. Säilytystilaa kun kannattaa kuitenkin olla niin paljon kuin mahdollista. Ja sinne ylimmälle hyllylle voi kätkeä vaikka joulu- ja pääsiäiskoristeet tai muuta harvemmin käytössä olevaa tavaraa. Alan silti ymmärtää nyt ihan konkreettisesti, miksi vanhan kliseen mukaan vasta kolmas itselle rakennettu talo vastaa kaikkia toiveita… Ja kun vielä pari kuukautta sitten nauroin joka kerta mieheni todettua muutamassa kohtaa, että ”sitten toisen talomme kohdalla tehdään tämä tai tuo asia näin tai noin”, olen kuullut itseni sanovan samaa jo useampaankin kertaan! Siitäkin huolimatta, että päivät kahden pienokaisen kanssa tuntuvat näin ”olosuhde-yh-äidin” näkökulmasta välillä t-o-d-e-l-l-a pitkiltä, eikä miestäänkään tapaa kuin yöimetyksen aikaan jääkaapilla.


Keittiö toimi vielä jokin aika sitten listojen säilytystilana.
Nyt se alkaa löytämään jo muotonsa.

Koneet ovat kauan haaveilemaani rosteria.

Alakerran vessan yksi seinä tapetoitiin.

Saunan pukuhuoneen penkin runko löysi paikkansa. Penkin alle piiloutuu säilytystilaa.

Lattiamme on vaalea ja tämä kuva ylivaloittunut. 
Kaikki kiintokalustevalinnat ovat muuten ulkonäkönsä puolesta menneet ihan nappiin. Vaikka esimerkiksi ovet ovat vielä paketeissaan, hahmottuu kokonaisuus silmiemme eteen jo nyt. Myös lattian sävy on loistava. Toki askeltuntuma olisi ollut parempi, jos se olisi tehty aidosta antiikkilankusta, eikä laminaatista.  Mutta sävy on juuri oikea! 







Ja isäntä sai saunankin lauteiden kiinnitystä vaille valmiiksi pari päivää sitten. Kiuas ja kuituvalot on myös asennettu. Ne paketeissa makaavat portaatkin käydään muutaman viikon päästä asentamassa valmistajan puolesta. En taida sitten kuitenkaan kovin nurista tästäkään vaiheesta, koska homma etenee joka päivä. Ja kaaos helpottaa hetki hetkeltä sekin. Ehkä jouluaattoa vietetään sittenkin uudessa kodissa - eikä raksalla. 

Jos hyvin käy, ensi kesänä tällä puolen taloa on lautakasan sijaan hiekkalaatikko. Sitä odotellessa.