Tervan soutua

Talo takapihan alaosasta kuvattuna.

Olihan se arvattavissa, että tämäkin vaihe tulee vielä vastaan. Mutta se, että se iski näin kovaa, oli kaikesta huolimatta yllätys. Ei suuri yllätys, mutta aito sellainen. Taloon tuli nimittäin kylään kaveri nimeltä epätoivo! Kun jokin aika sitten iloitsin siitä, miten hienolta tapetti- ja maalipinnoilla olevat, listoja vaille valmiit seinät näyttävät, pääsee tällä hetkellä työmaalla käydessä melkein joka kerta itku, kun katselee lista- ja väliovipinoja, kaoottisessa järjestyksessä olevia kiintokaappipaketteja, niistä tulleita pahviroskakasoja tai toissa viikolla kirjaimellisesti paikalle tupsahtanutta porraskuormaa! 

Valmis takka löytyi olohuoneesta helposti vielä jokin aika sitten...

Mutta juuri nyt sitä joutuu muun tavaran seasta vähän etsimään...

Kannustaloa ei voi syyttää aikataulusta jätättämisestä. Päinvastoin, koska esimerkiksi nämä kyseiset sisäportaat tuotiin raksallemme noin viikko etuajassa! Sinällään hieno juttu, mutta työ vaan ei todellakaan ole vielä niiden asennusvaiheessa. Sehän tarkoittaa sitten sitä, että tulevaa olohuonettamme täyttää aiempien vuorien lisäksi nyt muutama muukin isompi ja pienempi paketti. Kaikki tuntuu omasta näkökulmastani mahdottomalta tehtävältä, jolle ei näy loppua. Eikä väsymyskään ainakaan ole vähentynyt. Että hohhoijaa. Onneksi mies jaksaa olla sitkeä sissi ja tsempata minuakin.

Telineiden kohdalle nousee portaat ja tikkaiden kohdalle kaide.

Tuleva eteisaula on tuolla pesutornin takana - jossain.

 

Apujoukot katselemassa työn jälkeä.

Kullanarvoinen apu eli appivanhemmat jättivät työmaamme taakseen ja palasivat kotiseudulle – aloittamaan omaa ja jo järjestyksessään kolmatta talonrakennusurakkaansa! Hatunnosto heille sekä avusta että uudesta projektista. Meidän tai lähinnä mieheni kannalta se tarkoittaa sitä, että taloa rakennetaan töiden ohella, ennen tai jälkeen työpäivän sekä tietenkin kaikki viikonloput. Työteho on kuitenkin karkeasti arvioituna ja ehkä hieman kärjistäen laskenut noin 300 %, kun rakentamiseen käytettävä aika on pakon vuoksi vähentynyt ja aktiivisia vasarakäsiä on neljän sijaan enää kaksi. Siksi juuri nyt vähän jännittää, pääsemmekö oikeasti jouluksi kotiin. Uhosin jo, että joulua ei vuokrakämpässä vietetä, vaan sitten paetaan vaikka kylpylälomalle pyhiksi, jos ei muuta keksitä. Mieheni mielestä joulunviettopaikka on joka tapauksessa selvä: joko uudessa kodissa tai nykyisellä raksalla eli osoite on anyway sama. Jotta morjens.

Raksaportaiden kynnykseenkin panostettiin...

Yläkerrassa on niin lastenhuone...

kuin "inspiraatioseinällä" varustettu työhuone...

sekä lastenhuonetta vastapäätä sijaitseva vanhempien makkari.

Kuitenkin samaan aikaan pitäisi jo ruveta kilpailuttamaan rakennussiivousurakoitsijoita ja järjestelemään nykyisen kodin tavaroita muuttokuntoon. Varasin paikalliselta kirpputoriltakin myyntipöydän marraskuun yhdeksi viikoksi ja aion myydä niin paljon vaatetta sekä tavaraa kuin mahdollista. Koska JOS muutto on realistinen joulun aikaan, tulee meille joka tapauksessa kiire. Siitäkin huolimatta, että juuri tällä hetkellä elämä kulkee kuin hidastetussa filmissä. Jalat tervassa ja silmät puolitangossa, ihan töttöröö.

Nyt myös jopa reilu vuosi sitten tehdyt ja monta kuukautta haudutetut suunnitelmat esimerkiksi keittiön tilankäyttöratkaisuista ovat heräämässä eloon. Tehdyt valinnat vaikuttavat suurimmaksi osaksi hyviltä, mutta muutama ”voi ei” on päässyt suustani niitä katsellessani. Onneksi ne ovat koskeneet loppujen lopuksi pieniä yksityiskohtia esim. keittiön ylimmän kaappirivin korkeudesta, jotka eivät pilaa kokonaisuuden ihanuutta. Säilytystilaa kun kannattaa kuitenkin olla niin paljon kuin mahdollista. Ja sinne ylimmälle hyllylle voi kätkeä vaikka joulu- ja pääsiäiskoristeet tai muuta harvemmin käytössä olevaa tavaraa. Alan silti ymmärtää nyt ihan konkreettisesti, miksi vanhan kliseen mukaan vasta kolmas itselle rakennettu talo vastaa kaikkia toiveita… Ja kun vielä pari kuukautta sitten nauroin joka kerta mieheni todettua muutamassa kohtaa, että ”sitten toisen talomme kohdalla tehdään tämä tai tuo asia näin tai noin”, olen kuullut itseni sanovan samaa jo useampaankin kertaan! Siitäkin huolimatta, että päivät kahden pienokaisen kanssa tuntuvat näin ”olosuhde-yh-äidin” näkökulmasta välillä t-o-d-e-l-l-a pitkiltä, eikä miestäänkään tapaa kuin yöimetyksen aikaan jääkaapilla.

Keittiö toimi vielä jokin aika sitten listojen säilytystilana.

Nyt se alkaa löytämään jo muotonsa.

Koneet ovat kauan haaveilemaani rosteria.

Alakerran vessan yksi seinä tapetoitiin.

Saunan pukuhuoneen penkin runko löysi paikkansa. Penkin alle piiloutuu säilytystilaa.

Lattiamme on vaalea ja tämä kuva ylivaloittunut. 

Kaikki kiintokalustevalinnat ovat muuten ulkonäkönsä puolesta menneet ihan nappiin. Vaikka esimerkiksi ovet ovat vielä paketeissaan, hahmottuu kokonaisuus silmiemme eteen jo nyt. Myös lattian sävy on loistava. Toki askeltuntuma olisi ollut parempi, jos se olisi tehty aidosta antiikkilankusta, eikä laminaatista.  Mutta sävy on juuri oikea! 

Ja isäntä sai saunankin lauteiden kiinnitystä vaille valmiiksi pari päivää sitten. Kiuas ja kuituvalot on myös asennettu. Ne paketeissa makaavat portaatkin käydään muutaman viikon päästä asentamassa valmistajan puolesta. En taida sitten kuitenkaan kovin nurista tästäkään vaiheesta, koska homma etenee joka päivä. Ja kaaos helpottaa hetki hetkeltä sekin. Ehkä jouluaattoa vietetään sittenkin uudessa kodissa - eikä raksalla. 

Jos hyvin käy, ensi kesänä tällä puolen taloa on lautakasan sijaan hiekkalaatikko. Sitä odotellessa.

Jälleennäkemisiä, uusia perheenjäseniä ja edenneitä askelia

Onhan se noloa olla kirjoittamatta VIITEEN kuukauteen yhtikästä mitään, kun on kerran blogin perustanut. Melkein yhtä paha moka kuin se, että laittaa juustokakkuun rahkaa. No, minä teen molempia: kirjoitan harvakseltaan ja täytän oman versioni juustokakusta myös rahkalla eli sooloilen. Mutta täällä ollaan taas.

Talo on onneksi noussut tässä välissä jo ohi harjakorkeudenkin. Savupiippu seisoo siis katolla ja vetääkin vallan mainiosti. Viime kuukausina on tapahtunut paljon sekä raksalla että sen ulkopuolella. Tällä hetkellä ollaan seinien pakkelointi-, hionta- ja pohjamaalausvaiheessa eli varovasti voin todeta, että loppusuora jo kohta häämöttää.

Mitä sitten tapahtui tässä välissä? Meille syntyi toinen lapsi, appivanhempani muuttivat paikkakunnalle rakentamaan taloa kanssamme, esikoinen oppi ajamaan pyörällä apurattaiden avustuksella, kesä tuli ja melkein menikin jo ja taloprojekti -se on taaksepäin katsottuna ottanut kolmiloikkia etenemisen suhteen. Tässä pikakelaus ohitettuihin kuukausiin:

HUHTIKUU

Oli hengailua, odottelua ja joidenkin juttujen kilpailutusta. Pääsiassa kuitenkin odoteltiin, että itse action jo alkaisi. Jälkiviisaana voisin todeta, että olisi kannattanut käyttää tämä aika siten tehokkaammin hyödyksi, että olisi älynnyt hoitaa hankinnat mahdollisimman loppuun asti valmiiksi. Toisaalta on todettava, että matkan varrella on ilmaantunut tuhat ja yksi asiaa, jotka on pitänyt ottaa haltuun yksi kerrallaan. Ja suuret linjat olivat huhtikuussa jo toki selvilläkin.

TOUKOKUU

Talopaketti tuli sovitusti toukokuun ensimmäisellä viikolla. Asennuspari oli taitava ja ketterä: oli hurjannäköistä katseltavaa, kun toinen miehistä kirjaimellisesti pomppi noin 10 metrin korkeudessa, ampui toisella kädellä kattotuoleja naulapyssyllä ja söi samalla toisella kädellä pitelemäänsä banaania... Äijät olivat niin pro-porukkaa, että elementit olivat pystyssä kahdessa päivässä.

 

Seinät olivat asennuksen jäljiltä niin suorat, että vain yksi seinä oli vastaavan mestarin tarkistuksen mukaan puoli milliä vinossa.

 

 

Kannustalo-edustajamme luotsaaman rakennusfirman miehet asensivat toukokuun aikana myös katon turvatuotteineen, minkä ansiosta loppukevään sateet eivät säikäyttäneet työmaatamme.

 

Kuun lopussa asennettiin lattialämmitysputket, valettiin ja hiottiin lattia. Elementtiseinään ei tullut kuin yksi reikä mieheni hiomakoneen käsittelyn jäljiltä, mikä onneksi sekin saatiin jo korjattua. Toukokuussa valittiin myös pintamateriaalit, mutta niistä tulee oma kirjoituksensa tuonnempana. Ennen joulua, I promise. ;)

KESÄKUU

Se meni ainakin nopeasti. Väliseinät alkoivat myös nousta nopeaan tahtiin alakerrassa ja sähkömies ryhtyi kaapeloimaan sekä putkittamaan "sähköjuttuja". Heh, tämä ilmaisu kertoo paljon meikäläisen sähköalan asiantuntijuudesta...





 

Juhannusta vietettiin makkaraa paistaen ja uudesta terrassista jo vähän nauttien hyvässä seurassa. Mies ei kyllä malttanut lopettaa hommien tekoa edes aattoillan ajaksi, mutta sainpahan hänet kuitenkin mansikkakakkukahville tulevan takapihan nurkille yhdessä muun porukan kanssa.

Takkakin saatiin lopulta valittua kesäkuun aikana. Tiilerin nuotiotakka Oliver toimitettiin kuun lopussa tontillemme, jonka jälkeen appeni tarttui muurarin toimeen. Komea on takka ja vetää hyvin! Meidän versiomme poikkeaa kuvan takasta siten, että se on kokonaan valkoinen ja rapattu. Huomasinpa, että asuntomessuilla oli tehty samanlainen versio ko. takasta myös yhteen messutaloon.




Myös kylpyhuoneen seinät muurattiin kesäkuun aikana ja opettelipa esikoisemmekin muuraushommia ukin ohjauksessa. Hiljalleen myös toisen kerroksen välipohja alkoi syntymään.

HEINÄKUU



Naapurin lehmät söivät antaumuksella heinää viereisellä pellolla samalla, kun talomme alakerta sai lopullisen muotonsa heinäkuun alussa. Sen myötä raskas työvaihe, välipohjan teko, alkoi toden teolla. Tämä tarkoitti koolausta, höyrynsulkumuovin, villan, raskaiden kipsilevyjen nostelua ja asennusta, porausta ja naulausta. Muljahtipa kuun alussa yksi polvikin välipohjan rimojen väliin, kun mieheni astui harhaan olemattomalla lattialla liikkuessaan... Onneksi tilanteesta selvittiin loppujen lopuksi suht vähällä, vaikka tätäkin tekstiä kirjoittaessani on vielä hieman epävarmaa, vaatikoo polvi operointia jossain vaiheessa. Miehen mielestä ei tietenkään, mutta onneksi lääkärit tekevät sen päätöksen. Ja onneksi päivitimme vakuutukset ennen projektin alkua. Tapaturmavakuutus maksoi jo tässä kohtaa itsensä käytännössä takaisin. Myös appeni sai osansa raksaonnettomuuksista sahatessaan sormeensa, mistä siitäkin onneksi selvittiin liimalla ja ensiavulla. Mutta vakuutukset eivät mielestäni ole ensimmäinen säästökohde rakentamaan ryhdyttäessä. Kaikkea voi sattua, mutta mielipahaa ja vaivannäköä minimoida, kun esim. lääkäriin pääsee jonottamatta ja sen kummempia pohtimatta. Heinäkuussa myös yläkerran parveke sai lopullisen muotonsa. En kyllä valita näkymistä! :) Kuun loppupuolella porattiin myös 170 metriä syvä maalämpökaivo. Samoihin aikoihin myös toinen lapsemme syntyi. Lähetettyämme kuvan tuoreesta tulokkaasta isovanhemmille saimme vastausviestinä kuvan vasta muuratusta takasta! Tässä suvussa ollaan tehokkaita...

 

 Koko perheen ensimmäinen yhteinen ulkoiluretki meneillään...

ELOKUU

Tässä kuussa on valettu yläkerran lattia ja asennettu sinne lattialämmitys. Myös väliseinät ovat pystyssä ja hormi vedetty katolle. Elokuun aikana on myös jo vähän maalattu ulkoseiniä, asennettu peltejä, rakennettu portaita, pakkeloitu ja hiottu seiniä (useampaan kertaan), aloitettu pohjamaalaus myös sisällä sekä toimitettu jo pari satsia kaakeleita ja maalia työmaalle. Keittiötoimitus muine kiintokalusteineen on tilattu syyskuun puolivälin tienoille, joten varovasti uskallemme ennustaa muuttoa tapahtuvaksi jo hyvissä ajoin ennen joulua. Olisihan se hurjaa, mutta niin mahtavaa!

 Mallinnus tulevasta keittiöstä. Ruskealta näyttävät kaapit ovat oikeasti "hopeaharjatun" harmaat. Tasot ja yläkaapit kiiltävän valkoiset, koneet rosteria ja integroituja. Toimittajana Isku-keittiö.

Toistaiseksi (sormet ristissä tämän kirjoittaen) olemme säästyneet aivan järkyttäviltä vastoinkäymisiltä. Toki budjettia saa laskea tässä vaiheessa jo tarkkaan, eikä vauva/pikkulapsiperheen + raksan yhdistelmä ole todellakaan helpoimmasta päästä... Raskasta vaihetta ei helpota edes ajatus, että "kyllähän tiesimme, mitä odottaa", koska ei sitä oikestaan voinut tietää ennen kuin tähän on tultu. Välillä hartioita lysyyn painavasta väsymyksestä ja ikuisuudelta tuntuvan projektin aiheuttamasta turhautumisesta huolimatta, olen joka kerta vilpittömästi haltioissani, kun käyn katsomassa tulevaa kotiamme. Ja olen myös järkyttävän ylpeä miehestäni, joka on ottanut hommat haltuun taidolla ja sinnillä. Työt ovat edenneet upeasti suureksi osaksi myös appivanhempieni ansiosta.

Paljon on vielä tekemättä, mutta paljon on jo tehty. Tästä on hyvä jatkaa. Nyt vauvaa hoitamaan!

Sokkelia ja sisustussuunnitelmia

Actionia suoraan maalta! Dynamiittia porattiin kallioon kerralla ihan kiitettävät määrät: ei tarvittu kuin pari räjäytystä, niin talon paikka oli kuopalla ja se täynnä kunnon kivilohkareita. Tässä kohtaa oli meidän etumme, ettei naapuritonteilla ole vielä elämää. Räjäytys saatiin hoidettua nopeasti ja tehokkaasti - kuten kuvasta näkyy. Siitäkin on tullut yksi uusi merkintä raksapäiväkirjaan: etukeno asioiden hoidossa on hyvästä. Kun ryhdyimme tuumasta toimeen heti tontin saatuamme, olemme toistaiseksi säästyneet kunnan jonoilta, urakoitsijoiden "ei oolta" sekä tässä tapauksessa naapurityömaiden varomiselta. Jos viereisellä tontilla olisi ollut edes antura pystyssä, olisi kallio pitänyt räjäyttää hitaammin ja "huolellisemmin". Vanha klisee time is money pätee siis tässäkin. 

Räjäytystyön jälkeen isäntä itsekin pääsi hommiin kaivinkonekuskin apumiehenä. Talvilomaviikko vierähti lapiota heiluttaessa ja pian salaojat ja muut oli tehty sekä perustusten pohjat luotu. Nopeaa toimintaa!

 

Viimeisen reilun kahden viikon aikana tontille on noussut jo sokkeli eli tämän viikon maantäyttöjen ja ontelolaattojen valun jälkeen ollaan jo talopakettia vaille valmiita! Näin ensikertalaisen silmään kaikki tähän astiset työvaiheet ovat näyttäytyneet nopeina ja isoina edistyksinä viikkojen edetessä. Jokainen urakoitsija on ollut vertaansa vailla: työt ovat hoituneet moitteetta ja aikataulussa on pysytty paremmin kuin hyvin. Oma mieheni on pysynyt kärryillä kaikkien vaiheiden vaatimuksista ja sen ansiosta vältyttiin yhdeltä inhimillisen erehdyksen melkein aiheuttamalta ahdingoltakin. Taloomme kytketyn varaston perustusraudoitukset meinasivat jäädä 5 cm liian korkealle, mutta tarkasilmäisen siippani ansiosta asia huomattiin ajoissa ja raudoitus korjattiin ennen sokkelin valua. Moka oli tullut sen jälkeen, kun itse kävin "valvomassa" raudoituksen edistymistä... Aikaa ja rahaa säästyi mieheni ansioista kiitettävästi ja me saimme huokaista ensimmäisen säikähdyksen jälkeen helpotuksesta. Ja jatkossa minä saan keskittyä projektin vähemmän teknisiin työvaiheisiin.

Sokkelin muotitusvaihe. Kuva talon edestä. Vasemmalla näkyvien renkaiden paikalle on valettu portaiden perustus.

Tapasimme myös ensimmäistä kertaa sisustussuunnittelijamme Henna Ahosen. Olimme totaalisen täpinöissämme, kun lähdimme hänen työhuoneeltaan: saimme häneltä jo parin tunnin aikana monta arvokasta neuvoa sekä hyvää ideaa. Henna antoi meille myös muutaman "kotiläksyn" ennen seuraavaa tapaamistamme: metsästämme oikeaa lattian sävyä sekä mietimme meitä inspiroivaa värimaailmaa. Myös mieheni sai Hennan kannustamana roolia sisustuspuolesta: hän ottaa vetovastuun yhden työ/makuuhuoneen sisustusratkaisuista... Mieheni mielestä reilut kymmenen neliötä noin sadasta viidestäkymmenestä ei ole juurikaan, mutta minä lupasin, että teemme muutkin ratkaisut (pääasiassa) yhdessä. Hennan mielestä olemme "hauska pariskunta". Mitä se sitten lie tarkoittaakaan... Suosittelemme hänen apuaan lämmöllä: www.hdesign.fi. Eikä tämä ollut mainos, vaan aito vilpitön kehu. ;)

Tässä lattiassa on sitä värimaailmaa ja fiilistä, mitä olemme ajatelleet. Vaaleaa, muttei valkoista lankkua siis metsästämme.

Kävin myös yhtenä sunnuntaina paikallisilla markkinoilla ja kirjaimellisesti eksyin erääseen vanhan tavaran liikkeeseen, joka on vain satunnaisesti auki. Olimme Hennan kanssa ideoineet olohuoneemme ilmettä "kevyeksi ja stailiksi, mutta mukavaksi". En tiedä, miksi nämä kuvaukset näin kirjoitettuna kuulostavat jonnin verran pateettisilta, mutta noilla sanoilla on olohuoneemme olemusta silti määritetty! Tuo sunnuntainen hortoiluni johti kuitenkin siihen, että vastaani käveli talomme ensimmäiset aarteet: kaksi täydellistä nojatuolia suoraan 1950-luvulta! Molempien rungot ovat täysin ehjät, muotokieli on kaunis ja samalla mahtavan käytännöllinen. Aarteeni kaipaavat verhoilua, mutta se on pikkuseikka suhteessa löytöni arvoon. Voin jo nähdä, miltä ne näyttävät ulko-ovelta päin katsottuna hieman kulmikkain ja samalla vierekkäin aseteltuna, suurella matolla, ikkunan alla istuvaa sohvaa vastapäätä...

Tuoli saa todennäköisesti hopean-sinertävän verhoilun ennen kuin se muuttaa meille.

Ystävälliset vanhan tavaran liikkeen omistajat säilyttävät tuolejamme tarpeemme mukaan omassa lämpimässä varastossaan, mikä on aivan mahtava asia! Nyt etsimme niille hyvää verhoilijaa sekä "sitä oikeaa" päällyskangasta. Haluan säilyttää tuoleissa tuon alkuperäisen fiiliksen, mutta vihreän värin tilalle tulee jotain hopeaan taittuvaa, tumman ja veden sinisen välimaastosta löytyvää sävyä. Yhdessä vasta näkemässäni matossa oli juuri oikeaa ajatusta. Harmikseni siitä ei ole tähän hätään kuvaa saatavalla.

Vielä kuukausi sitten en olisi edes uskaltanut ajatella sisustusasioita, mutta Hennan kanssan juteltuamme tajusin, että isojakin valintoja on tehtävä aika pian. Kun keittiö on toistaiseksi ainoa jo päätetty kiinteä elementti talomme sisälle (portaiden, listojen ja kattopaneelien lisäksi), täytyy laattoihin, lattioihin ja seinäpintoihin liittyvät ratkaisut tehdä jo ennen kesää. Tai näin itse ajattelen, jotta emme olisi syksyllä siinä kliseisessä tilanteessa, että "laatoittaja tulee ensi viikolla, millaisiin meillä riittää budjettia?" Kalusteratkaisuja kylppäriin, kodinhoito-ja pukuhuoneeseen olemme suunnitelleet ja melkeinpä ne jo valinneetkin, mikä sekin on kaikki eteenpäin. Jos hyvin käy, saamme viettää huhtikuussa pari viikkoa "raksalomaa" ennen kuin talopaketti tulee vapun jälkeen tontille. Thumbs up, että näin tapahtuu!

 

Aika juoksee

Viimeisimmästä kirjoituksestani on yli kaksi kuukautta! Tässä välissä on ehtinyt tapahtua paljon, ja nyt myös näkyvää edistystä on saatu aikaiseksi. Rakennuslupa tuli nopeasti muutamassa viikossa vuoden vaihteessa, keittiö tilattiin joulun alla, talon paikka mitattiin viime viikolla, tontti saatiin raivattua puista ja risuista lopullisesti toissa viikolla, pihasuunnittelija aloitti visioinnin pari viikkoa sitten ja ja ja... Aloituskokous on huomenna ja kaivinkone saapuu tontille viikon päästä. Paljon tapahtuu ja on tapahtunut!

Näkymä tieltä tontille päin muutaman viikon takaa, kun risusavotta oli vielä vaiheessa

Vielä syksyllä moneen otteeseen tuntui siltä, että eteneekö tämä projekti mihinkään suuntaan? Paljon suunniteltiin ja pohdittiin, mutta mikään ei tuottanut näkyvää tulosta. Nyt, kun katsomme menneitä kuukausia taaksepäin ja käymme läpi tehtyjä ja tekemättömiä työvaiheita aikataulusuunnitelmastamme, olemmekin huomanneet, että aika monta kohtaa saamme jo viivata yli papereistamme. Siitäkin huolimatta, että tontilla ei toistaiseksi ole pystyssä kuin merkkirimoja ja Kannustalon kyltti... Muutamassa viikossa näyttää kuitenkin jo ihan toiselta, kun louhinta ja perustustyöt käynnistyvät parin viikon sisällä. Talopaketti tulee heti vapun jälkeen ja me pidämme nyt sormia ristissä, että hommat etenevät suunnitelmien mukaisesti siihen saakka. Jonkin asteista haastetta tietysti lisää tuo jatkuva lumen tulo. Tontin maatöissä sillä ei onneksi ole niin hirveän suurta merkitystä, koska talon alta täytyy posauttaa kalliota, joka ei lunta pelkää. Eniten lumikinoksilla oli vaikutusta tontin risusavottaan, kun ne hautautuivat kasoiksi lumen alle. Märkiä risuja oli raskas nostella pakun kyytiin kaatopaikalle vietäväksi, eivätkä loput oksan pätkät meinanneet millään syttyä palamaan pientä nuotiota tehdessämme. Näistäkin kuitenkin selvittiin sinnikkään isännän ja aktiivisen ruokahuollon voimin. Raksapäiväkirjaan tehtiin silti merkintä: ensi kerralla huolehdi, että risut roudataan pois tontilta ennen lumen tuloa. Käy toki järkeen ilman käytännön kokemustakin, mutta lumessa kertaalleen oksien kanssa heiluneena asian muistaa tulevaisuudessa vieläkin paremmin.

Savotan loppuvaiheen pieni oksanuotio

Tämän päivän ohjelmassa on kakkosnelosten muovaaminen keihäänkärjiksi. Ennen aloituskokousta lyömme puupilarit vahvemmiksi merkeiksi talonpaikkaa varten ja niiden kärjet täytyy todellakin olla terävät. Muuten niitä ei saada kylmän maapinnan läpi jämäkästi kiinni oikeille paikoilleen. Kuulin juuri, että jossakin projektissa talon paikka oli kunnan puolesta merkitty tontille väärinpäin ja siitäkös oli rakentajaperhe riemastunut! Virheitä toki sattuu ja tuossakin tapauksessa asia oli ehditty oikaista ennen katastrofin syntyä. Esimerkki kuitenkin muistuttaa meitäkin jälleen siitä, että missään vaiheessa talonrakennusta ei voi olla liian tarkkana. Antennit täytyy pitää hoksottimella joka käänteessä ja asemapiirros oikein päin kädessä...

Tältä meillä päin näyttää tänään: huomenaamuna saa talonpaikkaa etsiä tontilta taas kirjaimellisesti kaivamalla... Ja mehän kaivamme. Tai siis mies kaivaa. Life is good!