tiistai 1. marraskuuta 2011

Alku.

Tässä sitä ollaan. Paljon aiemmin kuin olisin uskaltanut edes kuvitella, mutta silti jotenkin juuri oikeaan aikaan. Talonrakennushommissa siis. Tässä kohtaa oikeastaan vielä keskellä suunnitelmia, mutta käytännössä muutaman päivän päässä talokaupoista. Tontin ostimme huhtikuussa 2011, kun onni potkaisi kunnan arvonnassa. Pääsimme valitsemaan noin 30 tontin joukosta omamme jotakuinkin seitsemäntenä, joten saimme mieleisemme. Päätimme astua kohtalon kyytiin ja ryhtyä töihin. Olimme aina tienneet, että jossain vaiheessa oma talo on ajankohtainen, mutta luulimme sen vaiheen olevan edessä vasta joskus vuosien päästä.

Oman, jo entisen asuntomme myimme kesällä ja nyt odotamme tähän astisen elämämme isoimman projektin alkua innoissamme, malttamattomina ja samalla kauhunsekaisin tuntein. Emme ole koskaan ennen rakentaneet. Remontoineet kaksi kotia kyllä, mutta listojen jiiriin sahaaminen ja tapettien vaihto eivät ole mitään tähän verrattuna. I know. Samalla mieli on tyyni ja varma. Katsotaan mielenkiinnolla, mitä se on vuoden päästä tästä... Talomme nousee sekä omilla että ostetuilla voimilla.

Olemme kilpailuttaneet talotehtaita, miettineet, laskeneet ja taulukoineet (tai mieheni on, minä olen keskittynyt pohtimaan, miltä budjettimme näyttää konkretian tasolla), piirtäneet, kysyneet neuvoa suvun rakennusalan ammattilaisilta, valvoneet, ahdistuneet, innostuneet... Kaikkea mahdollista! Kilpailuttaminen onkin ollut näinä aikoina kannattavaa. Ja miksei ole milloin tahansa. Nyt, kun saamme vihdoin ja viimein nimet sopimukseen talotehtaan kanssa, voimme keskittyä seuraavaan vaiheeseen. Maatyöt, perustukset, keittiö, lvis, sähköt - you name it.

Tässä blogissa jaan sekä kokemuksiamme että tuntemuksiamme taloprojektin etenemisestä. Minä, mieheni ja taaperoikäinen lapsemme astumme nyt kokonaan uuteen maailmaan.

Niin ja, mikä se talotoimittaja on? En voi sanoa vielä, koska kaksi on edelleen finaalissa. Päätös on kuitenkin tehtävä tämän viikon loppuun mennessä. Jännittävää jännittävää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti